Miksi rättivääpeli?

Toimivat työvaatteet kovaankin toimintaan 

  • Keskitymme olennaiseen eli tekemään rehdisti työmme tasan niin kuin pitää 
  • Haluamme olla rento, rehellinen ja läpinäkyvä toimija, jolle voit puhua kuin kaverillesi 
  • Meille on tärkeää, että hommat kanssamme hoituvat aina mutkattomasti, ilman yllätyksiä 

Miten Rättivääpeli syntyi 

Ajatus omasta yrityksestä alkoi houkutella jo vuosia sitten. Päätös tuota unelmaa kohti pyrkimisestä syntyi joskus kevättalvella 2015. Pitkään myyntityötä ja asiakaspalvelutehtäviä tehneenä olin muodostanut käsityksen, jonka mukaan näytti olevan haastavaa yhdistää tehokas myyntityö ja laadukas, ihmisystävällinen asiakaspalvelu. Näillä eväillä lähdin suunnittelemaan omaa yritystoimintaa.  

Yrityksen nimeen liittyy aina tarina sen synnystä. Myöhään syksyllä ideoin nimeä ja imagoa. Miten erottautua joukosta? Miten jäisin ihmisten mieleen. Mieleeni tuli lähestyvä itsenäisyyspäivä ja televisiosta tuleva Tuntematon sotilas. 

Hahmoja miettiessäni pysähdyin jostain syystä laihialaistalousaliupseerin, alikersantti Mäkilän kohdalle. Hieman jopa ristiriitainen hahmo huolehtii niukoilla resursseilla suuren joukon tarpeista. Joku kysyi joskus, mitä teen työkseni. Kerroin myyväni ”rätei ja lumpui”. Näin syntyi Rättivääpeli Oy. 

Pitäisikö saada firman työvaatteet kuntoon? 

Ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella ja kerro meille ongelmastasi, niin jutellaan, miten korjaamme sen. 

Yhteydenotto